Hankkeet





Oulujärvileader.fi | Mallia muualta! -teemahanke

Mallia muualta! -teemahanke on Oulujärvi Leaderin oma hanke, jolla halutaan lisätä alueen toimijoiden osaamista, yhteistyötä ja innovatiivisuutta opintomatkojen avulla. Tuloksena odotetaan syntyvän muun muassa uusia toimintamuotoja, palveluja ja tapahtumia. Alla on lueteltu opintomatkan hakijat, matkan aihe ja kohde teemakohtaisesti.

Luontoon pohjautuva

* Kainuun Liikunta ry: SwimRun Urban Challenge -tapahtuma Berliinissä Saksassa.

* Kajaanin Latu ry: Vesillä liikkumisen turvallisuus (esim. melonta) ja sen opetuskäytännöt

* Merenkulun Turvallisuuskoulutuskeskuksessa.

* Oulujärven Jättiläiset ry: Elämyksellinen järvimatkailu Saimaan alueella.

* Vaalan Yrittäjät ry: Maatilamatkailu ja muu pienyritystoiminta Suomessa ja Virossa.

* XXX-Fishing Club Paltamo ry: Efttex Amsterdam -kalastustapahtuma Hollannissa.

Voimavaroja luovuudesta

* Kainuun Eino Leino -seura ry: Tuusulan rantatien kulttuurikohteiden hyödyntämistavat.

* Kainuun Museo- ja kotiseutuyhdistys ry: Kotiseututyötoiminta Pohjanmaalla.

* Kajaanin Ammattikorkeakoulu: Slush -kasvutapahtuma yhdessä yrittäjien kanssa Helsingissä.

* Kajaanin Seudun Invalidit ry: Hossan kansallispuiston esteettömyysratkaisujen soveltaminen mm. yhdistyksen omassa ja muissa kohteissa.

* Kajak Games osk: Pelialan tapahtuma Montreal International Game Summit Kanadassa.

Sujuva arki

* Kainuun Nuotta ry: Nopeiden valokuituverkkojen hyödyntäminen Keski- ja Pohjois-Ruotsissa.

* Kajaanin Kehitysvammaisten Tuki ry: Kehitysvammaisten asumis-, koulutus- ja työyhteisötoiminta Torres Vedrasissa Portugalissa.

* Kajaanin Ratsastusseura ry: Hevosalan kilpailutoiminta ja maastoesteiden rakentaminen Ypäjän hevostalousopistolla.

* MTK-Kajaani ry: Kotieläintuotannon uusi tekniikka EuroTier -messuilla Hannoverissa ja tuottajajärjestötoiminta Berliinissä Saksassa.

* Puolangan Eläkeläiset ry: Eläkeläisten päiväkeskustoiminta Viron Vörussa.

* Spartak Kajaani ry: matalan kynnyksen kohtaamispaikkatoiminta Berliinissä Saksassa.

* Vuolijoen Urheiluampujat ry: Ampumaratatoiminta Italiassa tai Ranskassa.

Toteutusaika: 2018

Kustannukset: 132.525,38 €

Tuki: 80 %

Hanketyyppi: Yleishyödyllinen kehittämishanke

 

JaaJaa Facebookissa